Oma koti Espanjassa
Hola amigos! <3
Toivottavasti kaikilla menee hyvin. Euroviisut oli ja meni, niin kovasti kun sitä voittoa Suomelle povattiin, niin penkin allehan sitä sitten jäätiin kuitenkin piiloon. Harmi, mutta kilpailu on kovaa. Itse olen järkyttynyt Ruotsin pistesaaliista, tykkäsin kovasti Felician biisistä, ja lisäsin sen myös Spotifyssa omalle listalle, ihana tanssijalkaa kutkuttava kappale. Mutta makuja on monia, ja tänä vuonna kävi näin.
Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, niin olemme nyt S:n kanssa talon omistajia. Meillä on oma pikku talo La Marina urbanisationin puolella. Muuttomatka oli lyhyt, autolla noin 10 minuuttia. Ei tarvittu edes isoa autoa lainaan, vaan kaikki kamat siirtyivät kahdella pikku Hyundailla näppärästi uuteen kotiin. Täällä kun on tapana, että talot myydään kalustettuina.
Tässäpä tulee nyt pieni talo esittely.
Sisälle astuessa tulet ensimmäisenä katetulle terassille, tai eteiseen, miten asian haluaa ilmaista. Kun talo on vuosia sitten rakennettu, on tämä tila ollut avoin terassi, mutta jossain vaiheessa edelliset omistajat ovat päättäneet hankkia hieman lisätilaa, ja lasittaneet terassin. Tämähän sopii meille oikein hyvin, koska minä sain nyt työtilan tähän terassille, eikä mahdollisten yövieraiden tarvitse mennä minun työvuorojen mukaan, niinkuin vanhassa kodissa oli toimittava, kun työpiste oli vierashuoneessa.
Minun ja Minnin työpisteEteisessä on myös kenkäkaappi. Sanokaa mitä sanotte, mutta kenkäkaappi tekee ihmisen iloiseksi :D Vanhassa kodissa meillä oli Jyskistä ostettu 5 euron kenkäteline, jossa kyllä pidettiin kenkiä, mutta käyttökengät lojuivat silti aina lattialla sikinsokin. Nyt olen niin onnellinen, kun kengät menevät aina käytön jälkeen siististi piiloon omille paikoilleen.
Kenkäkaappi tekee ihmisen onnelliseksi 😄Tästä työtilasta on käynti avoimelle terassille, josta vielä puuttuu terassikalusteet, joten siksi en sitä ole tähän nyt kuvannut. Kunhan saadaan itseä miellyttävät kalusteet hankittua niin tästä terrassista on tarkoitus tulla lämpiminä päivinä pääasiallinen ruokailutila. Terassin ylle saa veivattua aurinkosuojan viilentämään kuumina päivinä.
Kun astutaan sisälle itse taloon, saavutaan suoraan olohuoneeseen. Olkkari on melko kapea, ja siihen oli alkuun hieman tottumista, mutta istumapaikkoja on silti kolmelle, ja hei tuo nojatuoli joka meille jäi, on ihan paras! En ole eläissäni istunut noin mukavassa tuolissa. Edelliset omistajat jättivät myös telkkarin valmiiksi meille. Seinillä on kivoja valokuva hyllyjä, ja nurkassa ihana lasikaappi, johon olemme asetelleet paremmat lasit näytille. Jossain vaiheessa ehkä vaihdetaan tuo pikkusohva divaanimalliseksi, josta saisi sitten tarvittaessa varavuoteen yövieraille. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäisenä TO DO listalla. Olohuoneessa on myös näppärä pellettikamiina, tuomassa tunnelmaa ja lisälämpöä talvisin.
Minni on ottanut jo sohvan omakseenKeittiössä on ihanan paljon kaappitilaa, astianpesukone ja tyylikäs, musta pesuallas. Mutta.. Sanokaa mulle kuka ei muka tarvitse isoa, kunnon uunia keittiössä!? Siis ihan oikeasti, meinasin lentää takalistolleni, kun talo näytössä tajusin, että keittiössä on vaan tuollainen säälittävän kokoinen, ärsyttävästi pöytätasolla tilaa vievä, ruma kapine, joka mukamas on uuni. Siis ei suomalaisena voi ymmärtää tällaista, ja siksi meillä on edessä pieni keittiöremontti heti, kun appiukko tulee käymään, ja keittiöön asennetaan oikea uuni. Anoppikin totesi, että ei kyllä juolupuuroa tehdä, jos ei keittiöön saada kunnon uunia.
Keittiössä riittää kaappitilaaMe päätettiin ottaa makkariksi pienempi makkari, jossa on kuitenkin parempi vaatekaappi ja Queen size sänky. Vierasmakkarin yhteydessä olisi toki oma kylppäri, jossa on vieläpä sadesuihku ja isompi vessa ylipäätään, mutta jostain syystä entiset omistajat ovat täräyttäneet vierasmakkarin sängyn päädyn kiinni seinään, ja jos sänkyjä lähdettäisiin vaihtamaan päittäin saadaksemme isomman makkarin, niin meidän leveämpi sänky menisi osittain oven eteen, eikä sängyn vierelle mahtuisi lainkaan yöpöytiä.
Vierashuoneessa tilaa riittääPikku kylppäri, joka on nyt sitten meidän pääasiallisessa käytössä on tosiaan pieni, mutta kompaktiin pakettiin on saatu mahtumaan silti iso suihkukaappi, pytty ja kaunis allaskaappi.
Meidän pikku kylppäriTakapihalla on sitten talon party peace. Oma uima- allas oli aina meillä toiveissa, A) Minnin vuoksi, vaikka neiti ei uimisesta välitäkään, ja B) ihan itsemmekin vuoksi, koska olihan se nyt ahdistavaa mennä kesällä yhteisöaltaalle, joka oli täynnä kiljuvia lapsia, ja vähät välittäviä vanhempia. Pahimmillaan sait itsellesi pienen neliön, jossa seistä ja viilentyä, ilman minkäänlaista rauhaa. Vaikka oma allas ei nyt mikään iso olekaan, ei siinä tosiaan kuntouintia harjoiteta, niin onhan se nyt kiva, kun voit mennä uimaan kun haluat, eikä tarvitse kuunnella muiden ihmisten huutoa ja metelöintiä.
Oma allas on aika jees ☀️Toki oma allas tuo omat haasteensa, S: llä on ollut paljon opettelemista, miten allasta putsataan ja hoidetaan, jotta kaikki toimii ilman ongelmia. Mutta roskien kalastelu haavilla on sen vaivan arvoista :D
Takapihalle on myös tarkoitus ostaa enemmän kalusteita, jotta saadaan altaan lähelle kiva oleskelutila, jos ja kun joskus joku sattuu meillä käymään kylässä. Vinkkasin S: lle, että jos ei muuta saada aikaan niin hän voi pitää lentäjä painotteiset tuparit työkavereille, ja minä voin ihan vain kuokkia ja ihailla maisemia, siis pitää seuraa ;D
Toistaiseksi alue, jossa kotimme sijaitsee on vaikuttanut melko rauhalliselta, ja naapurimme ovat hiljaisia ja viihtyvät omissa oloissaan, ihan niinkuin mekin. Moikataan kun nähdään, ja voidaan vaihtaa nopeat kuulumiset, mutta muuten jokainen saa olla omassa rauhassaan. Lenkkimaastot Minnille ovat hieman tylsempiä, kuivempia? olisi kai oikea sanavalinta, mutta lähellä on silti puistoja joissa ihmetellä päivän kulkua.
Onhan tämä vieläkin tällaista kotiutumis vaihetta, mutta pikkuhiljaa opetellaan yhdessä oman kodin saloja ja totuttaudutaan uuden kodin ihmeisiin.
Jahka saadaan ulkotilat kuntoon, niin teen niistä oman postauksen kuvien kera.
Se on tältä erää adios! <3








Kunnon uuni ON OLTAVA! :D
VastaaPoistaMitä luksusta, oma uima-allas! Ymmärrän hyvin sen tuoman rauhan, ja muutenkin aina puistattaa kuinka paljon ihmiset ilmeisesti pissaavat yleisiin altaisiin ja jättävät peseytymisen välistä ennen altaaseen menoa, hyh..
Kiitos Taija-Tiia, olen ihan samaa mieltä uunista! :D Veikkaan, että omalle altaalle on hyvinkin paljon käyttöä tässä kesän aikana, kunhan päivät tästä vielä lämpenee.
PoistaIhanaa ja hei aurinkoista kevättä sinne Suomeen! <3