Elämäni mäyräkoirat, osa 1

 Buenos diaz! Kenellekään ei varmaan ole käynyt epäselväksi se, että rakastan eläimiä. Ja mitä koiriin tulee, mäyräkoirat eli mäykyt ovat vieneet sydämeni mennessään pikkutytöstä saakka. Ajattelinkin nyt esitellä teille rakkaat lukijat elämäni mäyräkoirat, mutta jaan tämän esittelyn kahteen osaan, koska muuten tästä tulisi lähes romaani! 😀

                                                                                Nyyti 💗

Kevät- talvi 2004. Perheelläni oli kaksi ulkokoiraamme, Sussu ja Nappe. Koska nämä kaksi karvakuonoa olivat kuitenkin melko isoja ja toinen heistä koulutettu vahtikoiraksi, toinen taas oli maailman lauhkein lammas, mutta silti jästipää minulla ei ollut lupaa viedä kumpaakaan isoista koiristamme yksin lenkille. Niinpä aloin puhua kuinka ihanaa olisi saada oma pieni koira, jonka kanssa voisin käydä yksin kävelyillä ja mahdollisesti jopa harrastaa jotain. Pitkien keskustelujen jälkeen isäni ja äitipuoleni suostuivat siihen, että perheeseen voitaisiin ottaa yksi karvatassu lisää. Päätös mäyräkoirasta oli hyvin nopeasti tehty. Mäyräkoira tuntui juuri sopivalta vaihtoehdolta, koska rotu on pieni, mutta sopivan pippurinen.

Kotiseudullamme oli kuitenkin mäyräkoirien kasvattajat tiukassa. Kuin kohtalon johdatuksena saimme kuulla eräältä tutulta, että Harjurannalla, lähellä Varkautta sijaitsi eräs karkkareita kasvattava kennel. Otimme yhteyttä kasvattajaan ja saimme kuulla, että hänelle oli syntynyt helmikuussa pentue, mutta kaikki pennut oli kuitenkin jo varattu lukuunottamatta yhtä narttupentua, jonka kasvattajamme oli päättänyt jättää itselleen. Pitkän puhelimessa käydyn keskustelun jälkeen kasvattajamme kuitenkin pyysi meidät käymään ja juttelemaan kasvotusten.

Muistan vieläkin sen metelin määrän, mikä kasvattajamme silloisella kotipihalla oli vastassa. Mäyräkoiria joka puolella! Olin aivan ihastunut jokaiseen pötkylään, mutta sisälle päästyämme sydämeni suli totaalisesti. Siellä oli pieni karkkarivauva, söpöin pötkylä mitä olin koskaan nähnyt. Muistan, että otin Nyytin syliini enkä tainnut laskea pentua koko aikana pois. Se pienen koiranpennun tuoksu oli jotain niin ihanaa <3 Pieni kieli nuoli naamani märäksi ja luottavaisena Nyyti käpertyi syliini nukkumaan. Vietimme kasvattajamme luona useamman tunnin ja illan päätteeksi perheemme oli kasvanut yhdellä karvatassulla lisää. Sain maailman parhaan synttärilahjan ikinä.

Nyyti osoittautui kaikkea muuta kuin tyypilliseksi mäyräkoiraksi. Olimme varustautuneet " kauhukakaraan " , mutta Nyyti oli maailman helpoin pentu. Hän oppi sisäsiistiksi ennätysajassa, kerran karattuaan pihaltamme ja jäätyään isälleni kiinni asiasta ei tehnyt sitä toiste. Nyyti oppi tontin rajat, ei koskaan näyttänyt hampaita kenellekään ja oli muutenkin kuin Nappe, hänet olisi saanut kääntää kymmenelle mutkalle ja koira ei olisi pihausta päästänyt. Nyytiä oli helppo opettaa ja kouluttaa ja hän oli kyllä täydellinen ensi mäykky minulle. Kävimme muutamissa näyttelyissä Nyytin kanssa, mutta näyttelykoiraa ei Nyytistä tullut. Nyyti sai kahdet pennut, ensimmäisestä syntyi kaksi poikaa ja toisesta pentueesta yksi tyttö ja kaksi poikaa <3 Nyyti oli täydellinen koiraemo. 

Noin 10- vuotiaana Nyytillä todettiin sydänvika. Nyytille aloitettiin sydänlääkitys, jonka turvin hän eli vielä melkein kaksi vuotta hyvää mäyräkoiran elämää. Valitettavasti asuin jo pääkaupunki seudulla, kun Nyytin aika oli siirtyä pilvenreunalle, joten en päässyt saattamaan häntä viimeiselle matkalleen... Jälkikäteen ajateltuna omalla tavallaan parempi niin, koska isälleni Nyytin poismeno oli ollut erittäin kova paikka. Olen kuullut, että isäni oli hajonnut täysin Nyytin vierellä ollessaan, ja isäni on kuitenkin tunnettu siitä, että hän ei koskaan itke. En tiedä miten itse olisin kestänyt tuossa tilanteessa kasassa.

                                                                        Minttu 💗

Minttu tuli perheeseemme hieman " vahingossa ". Ystävystyimme kasvattajamme kanssa ja kävimme usein hänen luonaan kylässä, koska halusimme hänen näkevän miten Nyyti kasvaa ja kehittyy. Heinäkuussa 2004 kasvattajallemme syntyi uusi pentue. Tästä pentueesta hän nyt jätti itselleen sen yhden narttupennun, kun me " ryöväsimme " Nyytin aiemmin itsellemme. Pennun ollessa pieni emme kiinnittäneet niinkään huomiota tähän pentuun, mutta kun hän alkoi kasvaa isäni ihastui täysin pennun tummaan väriin. Minttu oli aivan eri näköinen kuin muut " lauman " mäykyt. Joka kerta käydessämme kasvattajamme luona isäni suunnilleen rukoili antamaan Mintun meille 😂 Kasvattajamme piti päänsä pitkään, mutta kesällä 2005 Minttu viimein muutti meille sijoitukseen. 

Minttu osoittautui täysin erilaiseksi kuin Nyyti. Mintulle oli iskenyt uhmaikä pahimmillaan ja se kyllä näkyi! Minttu pysyi kiltisti pihalla, jos joku meistä ihmisolennoista oli hänen kanssaan, mutta jos hän näki tilaisuuden tulleen neiti otti nopeasti jalat alleen ja katosi metsään. Mintun mielestä parasta hupia oli jahdata joko meidän kissojamme tai jäniksiä. Koko Puurtilan niemi raikui kun Minttu juoksi jonkin karvaisen otuksen perässä ja huusi suoraa huutoa. Ja Mintun perässä luonnollisesti minä kavereineni tai jompikumpi porukoista. Sateella tai lämpötilan tippuessa nollaan / pakkasen puolelle Minttua ei saanut ulos! Mäyräkoira neiti kaivautui peiton alle piiloon niin matalaksi, että monesti jouduimme jo etsimään häntä sisältäkin hädissämme. Kun sitten Minttu piti kantaa ulos tarpeilleen, neiti etsi räystään alta sateensuojan ja toimitti asiansa ennätysajassa.

Minttu sai yhteensä kolme pentuetta kokoonpanoilla 5 + 6 + 5. Minttu oli täydellinen synnyttäjä, mutta eron Nyytin äidinvaistoihin huomasi siinä, että pentujen alkaessa liikkua, leikkiä ja kehittää pieniä torahampaita Minttu hyppäsi sohvalle karkuun ja katseli korkeuksistaan kakaralaumojaan, kun taas Nyyti hoiti pentujaan täysillä vielä näiden ollessa jo luovutusiässä. Minttu oli myös täydellinen naistenkoira, ja tämähän söi isääni, joka alunperin oli Minttuun niin täysillä ihastunut 😂

Mintun kanssa kävimme myös näyttelyissä, mutta myös Minttu osoittautui enemmän kotikoiraksi kuin näyttelytähdeksi. Suoritimme myös agilityn alkeiskurssin Mintun kanssa, tosin Mintun mielestä oli huomattavasti hauskempaa vain maata selällään pehmeällä hiekalla kuin suorittaa hänelle annettuja tehtäviä. Minttu nukkui pois äitienpäivänä 2011 äkillisen syövän yllättäessä meidät kaikki. Puoli vuotta aiemmin Minttu oli vielä saanut terveen paperit eläinlääkäriltä, mutta nisäkasvaimet, jotka Mintulta löydettiin, osoittautuivat erittäin agressiivisiksi ja romahduttivat rakkaan " tiikerimme " kunnon nopeasti.

                                                                            Ruska 💗

Ruska, mäyräkoira isolla M: llä. Pienen Suvin unelmien täyttymys ja samalla suuri suru. Silloinen paras ystäväni, pehmolelu, näyttelytähti <3 

Kasvattajamme tosiaan kasvatti aikoinaan sekä kääpiö- että normaalikokoisia karkkareita. Mietimme jonkin aikaa, että haluaisimme mahdollisesti ottaa kolmanneksi pyöräksi kääpiöiden kanssa isomman kaverin, ja niin syyskuussa 2007 syntyi pentue, josta varasimme yhden narttupennun. Ruska oli pienenä täydellinen pehmolelu. En olisi malttanut millään odottaa, että Ruska tulisi luovutusikään, ja olin päättänyt pennulle nimen jo ennenkuin saimme Ruskan kotiin. Koska oli syksy ja Ruskalla oli pentuna tummaa peitin karvaa muuten punaisen turkkinsa päällä oli nimi itsestään selvä asia. 

Ruska kasvoi muun karvalaumamme mukana ja oli " helposti vietävissä " oleva lapsi. Suurimman osan ajasta Ruska oli tottelevainen ja helppo pentu, mutta tämä neiti otti Mintulta pahat opit ja innostui myös jahtaamaan kissojamme pitkin maita ja mantuja. Koska kissamme olivat hyvin tottuneita koiriin, oli tämä hippaleikki kai hauskaa ajanvietettä kaikille muille osapuolille, paitsi meille kaksijalkaisille. Ruska myös oli pennuista pahin tekemään tihutöitä sisällä. Vessapaperin repiminen telineestä kuului asiaan, jos vessan ovi oli jäänyt auki. Myös kaksi lampun johtoa oli pakko napsaista poikki, vaikka sähköisku käräytti neidiltä partakarvat! 😂 

Ruska pärjäsi näyttelyissä. Se oli selvää jo pentuaikana ja olin niin ylpeä hänestä. Ruska liikkui elegantilla tavalla ja hallitsi huomion keskipisteenä olemisen ja myös nautti siitä.

Alkutalvesta 2010 minun sydämeni särkyi miljooniin pieniin palasiin. Loppuvuodesta 2009 Ruska oli alkanut ottaa Nyytin silmätikukseen ja neidit ottivat muutaman kerran hyvin rajusti yhteen. Jos emme olisi päässeet väliin tilanteisiin, olisi todennäköisesti huomattavasti pienemmälle ja kiltille Nyytille käynyt pahasti. Tilanne kärjistyi lopulta siihen pisteeseen, että Ruskan oli syötävä ja ulkoiltava eri aikaan Nyytin ja Mintun kanssa. Kävimme pitkiä keskusteluita kasvattajamme kanssa ja hän oli sitä mieltä, että Ruskalle oli iskenyt laumanjohtajan vietti niin pahana, että hän oli valmis jyräämään Nyytin mullan alle. Koska kukaan koirista ei pystynyt rentoutumaan tilanteessa saati viettämään täysillä koiran elämää alkoi kasvattajamme etsiä Ruskalle kotia, jossa neiti saisi olla aivan itsekseen ja oma " pomonsa ".

Kun veimme Ruskaa puolimatkaa vastaan uuteen kotiin en pystynyt lopettamaan itkemistä. Pidin Ruskaa koko matkan sylissäni ja roikuin koirassa kuin hukkuva ihminen pelastusrenkaassa. Tuona päivänä minulta riistettiin paras ystäväni pois elämästäni, sydämestäni leikattiin pala pois. Vaikka tiesin, että ratkaisu oli kaikille osapuolille paras mahdollinen, en pystynyt siinä tilanteessa ajattelemaan asiaa järjellä. 

Näin Ruskan kerran tuon päivän jälkeen kasvattajamme luona. Ruska muisti minut, siitä ei ollut epäilystäkään <3 Olisin voinut nähdä Ruskaa useamminkin, mutta tiesin, ettei näkeminen tekisi hyvää itselleni saati Ruskalle. Sain kasvattajaltamme viestin keväällä 2019 ollessani töissä. Ruska oli nukkunut pois. Vaikka vuosia oli välillä kulunut ja Ruskan pois antamisen jättämät haavat alkaneet jo arpeutua romahdin silti työpaikan lattialle lukiessani viestin. Olisin halunnut olla parhaan ystäväni vierellä hänen viimeisellä matkallaan. 

Seuraavassa osassa tulen esittelemään kolme mäyräkoiraani lisää. Olisi kiva kuulla onko siellä lukijoiden joukossa mäykkyfaneja ja mikä teitä kiehtoo rodussa? 😊

Adios! <3