Elämäni mäyräkoirat, osa 2

                                                                             Lotta 💗

Lotta on ollut koko 19 vuotisen mäyräkoirien täyttämän elämäni aikana ainut lyhytkarvaisten mäykkyjen edustaja. Vaikka kaikki mäyräkoirat ovat karvanlaadustaan riippumatta mielestäni söpöjä niin karkkareissa on kuitenkin omasta mielestäni vain jotain himpun verran enemmän... Lotta tuli meille, koska ihastuimme alunperin hänen äitiinsä eräässä match- showssa, ( Luoja tietää kirjoitinko tuon nyt oikein 😂 ). Itseasiassa äitipuoleni taisi käyttää jopa sanaa kaunis Lotan emosta ja kyllähän se on myönnettävä itsekin, että Lottakin oli kaunis koira, kun taas karkkarilaumamme oli söpöjä ja lutuisia. 

Lotta kerkesi olla Ruskan kanssa saman katon alla n. pari kuukautta ja Ruskan kiukutellessa vanhemmille koirillemme kuitenkin Lottaan Ruska kiintyi emon lailla. Ruska leikki ja hoivasi Lottaa tämän ollessa pieni. Ruskan lähdön jälkeen Lotta tuntui aluksi kaipaavan leikkikaveriaan, mutta onneksi Nyyti oli myös leikkisä mummeli ja korvasi nopeasti Ruskan " katoamisen " jättämän aukon.

Lotta oli myös täydellinen näyttelykoira. Hän peri emonsa geenit ja Lotta itseasiassa pärjäsi koiristani parhaiten näyttelyissä napaten jopa yhden SERT sijan. Lotan kanssa kävimme myös agilityn alkeiskurssin ja Lotta pärjäsi ja tuntui jopa nauttivan touhusta, toisin kuin Minttu. 

Joku voi ehkä tätä lukiessaan ajatella, että olen kauhea bi**h, mutta tiedättekö kun johonkin koiraan kiintyy aivan täysillä ja välttämättä toiseen ei synny samanlaista sidettä..? Minulla kävi niin Lotan kanssa. Vaikka rakastin Lottaa ja kaikkia koiriamme on aina kohdeltu tasa- arvoisesti en silti koskaan kiintynyt Lottaan aivan samalla tavalla kuin esim. Ruskaan. Kun muutin pääkaupunkiseudulle en tosiaan voinut ottaa ketään koiristamme aluksi mukaani, joten tämäkin kasvatti kuilua minun ja Lotan välillä. Loppupeleissä Lotta sai viettää täysin rinnoin onnellisen mäyräkoiran elämää maalla erään hurmaavan mäykkypojan kanssa saman katon alla tuttavaperheessämme, kunnes äkillinen sairaus vei Lotalta voimat ja hänet oli aika päästää parempaan paikkaan.

                                                                            Muru 💗

Kun kirjoitan Murusta en voi olla itkemättä... Ajatuskin, pelkkä nimen kirjoittaminen sattuu niin paljon, koska Murun lähdön jättämät haavat ovat syvimpiä mitä olen ikinä kokenut. Jos Ruska oli mäyräkoira isolla M: llä niin Muru oli vain Muru <3 

Muru syntyi meille 04.09.2010 ollen Mintun viimeisimmän pentueen toiseksi viimeinen. Murusta näki heti pienenä, että hän on ja tulee olemaan erilainen kuin muut. Muru oli pieni, todella pieni. Pienin pentu mitä meille oli koskaan syntynyt. Hän oli muihin pentuihin verrattuna " naku ", ei yhtään ylimääräistä karvaa. Ja ne Michelinit! Puhun siis nyt Murun etutassuista, koska pienestä pitäen Muru muistutti pientä Michelin akkaa makkaroineen. Murulla oli kirjaimellisesti XL- koon takki S koon kropassa.

Kun pennuille alettiin etsiä koteja, yksikään perhe tai pariskunta ei ollut kiinnostunut Murusta. Silloin se sattui minuun, koska tiedän, miltä tuntuu olla se ruma ankanpoikanen, joka erottuu joukosta ja josta kukaan ei pidä. Mutta onneksi kukaan ei halunnut Murua, koska tämä koira oli minun paras ystäväni, joka näki elämäni hyvät ja valitettavasti myös huonot ajat, nuoli kyyneleeni pois ja pakotti nousemaan sängystä silloinkin, kun itse olisin voinut jäädä märehtimään ongelmia peiton alle. 

Muru oli täysi kotikoira ja maailman paras sellainen. Muru rakasti syömistä ja lämpöä. Muru oli ensimmäinen ja viimeinen, joka aterioi. Onnistui neiti kerran syömään itsensä ähkyynkin, koska ruoka vaan oli niin hyvää. Ja lämpöhalvauksia koettiin peräti kaksin kappalein, koska eihän nyt auringosta voi kieltäytyä kun sellainen harvoin Suomen taivaalla paistaa! 😂

Muru oli pitkälle eläkepäiviin asti perusterve koira lukuunottamatta hammaskiven kertymistä suuhun, mikä on mäyräkoirien perisynti. Vaikea vuosi alkoi kuitenkin vuoden 2022 alussa, kun mieheni huomasi Murun nisässä patin. Menimme luonnollisesti pikapikaa eläinlääkärille ja patti osoittautui nisäkasvaimeksi. Jalkani meinasivat pettää alta, ainoa ajatus oli, että ei tämä voi olla mahdollista, miksi juuri Muru, miksi juuri sama vaiva kuin emollaan..? Muru leikattiin hyvin nopeasti tämän käynnin jälkeen ja kasvaimia poistettiin yhteensä 2 kpl. Kasvaimet osoittautuivat hyvänlaatuisiksi ja Muru toipui leikkauksesta hyvin. 

Mutta tulipa taas iloittua liian aikaisin.. Muutama kuukausi ensimmäisen leikkauksen jälkeen huomasin Murulla uuden patin nisässä. Taas lääkärille, sama tuomio ja leikkauspöydälle. Tällä kertaa Murulta päätettiin suosiolla poistaa kaikki muut nisät paitsi kaksi ylintä ja pienintä. Sinnikäs mummeli toipui tästäkin leikkauksesta ja pian koitti kesä. Loppukesästä veimme Murun hammaskiven puhdistukseen, tämä operaatio aloittikin sitten kuukauden kestävän ripuli - ja oksentelukierteen, jolloin eri eläinlääkäri asemien päivystykset tulivat liiankin tutuiksi. Rukoilin joka kerta Murua odottaessani pimeässä yössä, että tämä ei vielä olisi viimeinen kerta. Lopulta Muru vietti 12h tipassa, sai oikeanlaiset lääkkeet ja toipui jälleen kerran omaksi itsekseen <3 

Alkuvuodesta 2023, kun S sai vahvistuksen siitä, että hänet tullaan sijoittamaan tosiaan tänne Alicanteen kesäksi alkoi luonnollisesti tyttöjemme puolelta selvitystyö mitä kaikkea heille pitäisi hommata matkaa varten. Kävimme Murun kanssa maaliskuussa eläinlääkärillä, hommasimme hänelle Eurooppalaisen lemmikkieläinpassin, kaikki vaadittavat rokotukset ja lääkkeet kuntoon. Murulle tehtiin samalla perustarkastus ja saimme terveen mummelin paperit ja varmuuden, että Muru on hyvässä matkustuskunnossa.

Kunnes koitti maaliskuun loppu.. Muru alkoi hengittää hyvin raskaasti ilman mitään syytä. Seurasimme Murun vointia muutaman päivän, toivoen, että Muru olisi saanut vain koiraflunssan. Kun mummelin olo ei lähtenyt kohentumaan menimme jälleen kerran eläinlääkärille ja tuomio oli murskaava. Murulla todettiin märkäkohtu ja pernassa näkyi pieni muodostuma, mahdollisesti kasvain. Märkäkohtua alettiin hoitamaan viikon kestävällä antibioottihoidolla, koska leikkaukseen emme enää halunneet Murun kanssa lähteä iän ja vuoden takaisen leikkausrumban vuoksi. Parina ekana päivänä toivo alkoi jo kohota, kun Murun kunto näytti hieman paremmalta, mutta kun viikon antibioottihoito alkoi lähestyä loppuaan Murun kunto romahti taas. Viimeinen yö ennen tarkastuskäyntiä oli aivan kamala... Murulla oli kipuja, hän ei löytänyt asentoa missä nukkua, ulkona käynti oli hankalaa ja ruoka ei maistunut.

Vaikka pidin uskosta ja toivosta kiinni, jossain alitajunnassani tiesin, että Muru ei pääsekään näkemään kanssamme hiekkarantoja. Kävimme eläinlääkärin kanssa pitkän keskustelun eri mahdollisuuksista, mutta kun antibiootit eivät olleet toimineet olisi ainut mahdollisuus ollut leikkaus. Tässä vaiheessa lähtöömme oli tasan kolme viikkoa, eikä Muru olisi millään kerennyt toipumaan noin isosta leikkauksesta. Soitin S: lle videopuhelun Murun kanssa, pyysin anoppini tuomaan Minnin jättämään ystävälleen hyvästit ja vain itkin. Pysyin Murun rinnalla loppuun asti enkä olisi halunnut jättää rakkainta karvalastani taakseni. 

05.04.2023 ei tule unohtumaan koskaan. Ruska vei aikoinaan sydämestäni palan mukanaan, mutta Muru vei puolet. Olen soimannut itseäni aivan liian monta kertaa siitä, olisinko voinut tehdä jotain toisin, olisiko Muru kuitenkin pitänyt leikata yms.. Kasvattajamme ja isäni sanoivat viisaasti, että leikkaus olisi ollut aivan liian raskas enää tehdä Murulle. Saimme Murun tuhkat kotiin juuri ennen lähtöä tänne Alicanteen, ja nyt Muru odottelee anoppini takan päällä sitä päivää kun olen valmis päästämään hänestä lopullisesti irti. Haluan tässä lopussa kiittää Mevet Pitäjänmäen eläinlääkäri asemaa erittäin hyvästä, ammattitaitoisesta ja läsnäolevasta hoidosta, jota rakkaamme sai <3.

                                                                            Minni 💗

Minni, hemmoteltu ikuinen vauva nakki 😀 Minni tuli täydentämään pientä perhettäni, kun vielä seurustelin exäni kanssa. Exästäni johtuen Minnin pentuaika ei ollut paras mahdollinen, mutta onneksi nuo vuodet ovat taakse jäänyyttä elämää. 

Minni oli pentuna yksinkertaisesti söpö. En olisi uskonut, että Minnistä tulisi näin karvainen neiti mitä hän tänä päivänä on, koska pentuna Minnin karva oli yllättävän lyhyt. Mutta n. puolen vuoden iässä karva alkoi kasvaa ja Minnistä tuli oikea karkkari. Muru mökötti Minnille kaksi ensimmäistä viikkoa, mutta hitaan alkulämpenemisen jälkeen neidit olivat kuin paita ja peppu. Tai kuin kaksoset, suurin osa ajasta oltiin parhaimmat kaverit, nukuttiin pää toisen pepussa, mutta keväisin ja syksyisin kun hormonit alkoivat jyllätä, oli pakko hieman nahista ja katsoa kuka on pomo. Muru vei luonnollisesti voiton. Nahinat onneksi loppuivat, kun päätimme sterkata Minnin.

Minni ei hyväksynyt alkuun S: sää perheeseemme. Minni oli jopa niin kenkku, että kirjaimellisesti istui S: n jalan päälle ja antoi lorista mukavan lämpimän lammikon yrittäessään " häätää " S: n pois luotamme. Onneksi S on kärsivällinen viilipytty ja osasi antaa Minnille alusta asti omaa tilaa ja aikaa tottua ja oppia sen, että kaikki miehet eivät ole pahoja. Ja S: n isä on toiminut alusta asti Minnille kuin terapeuttina <3.

Minni on selvästi ollut masentunut ja yksinäinen sen jälkeen kun Muru nukkui pois. Varsinkin alkuun Minni etsi Murua joka paikasta, ei halunnut kävellä saati syödä. Suomessa eräänä tähtikirkkaana iltana, kun Minni meni iltapisulle anoppini pihalla Minni haukkui melkein viiden minuutin ajan silloin taivaalla olleelle kirkkaimmalle tähdelle. Haluan uskoa, että tuo tähti oli Muru ja Minni halusi purkaa tunteitaan kaverilleen.

Maisemanvaihdos teki kuitenkin selvästi hyvää Minnille. Minni on piristynyt, alkanut syödä ja nauttii taas ulkoilusta, kun ( ilkeästi sanottuna ) nurkissa ei pyöri tuttuja hajuja ja asuinpaikka vaihtui pois tutuista lenkkimaastoista. Minni nauttii täysin rinnoin lämmöstä, rannoista ja siitä, että saa nyt olla kaiken huomion keskipiste.