Lapsettomien lauantai

 Lapsettomien lauantaita vietetään taas tänään, 13.05. Aikaisempina vuosina tämä päivä on ollut minulle lauantai muiden joukossa, mutta tänä vuonna jostain syystä päivän merkitys sattuu itseen enemmän kuin koskaan. Itseasiassa tätä tekstiä on samaan aikaan vaikeaa ja helpottavaa kirjoittaa.

Muistatteko naiset kun joskus nuorena mietitte, että lapsi saa tulla kun on tullakseen? Tai kun ajattelitte, että pitää olla opiskelut pois alta, ammatit, pankkilainat, omakotitalot ja autot hommattuna ennen lapsia? Että kyllä sitä ehtii myöhemminkin lapsia hankkimaan. Niinpä, tähän ajatustapaan sorruin itsekin nuorempana.. Toki en ennen S: sää seurustellut kuin kerran vakavasti ja exäni kanssa en olisi ikimaailmassa kuvitellut lapsia hankkivani.

Kun rupesimme S: n kanssa seurustelemaan kävimme melko nopeasti läpi lapsipuheet. Selvää oli, että molemmat jossain vaiheessa lapsia haluavat, minä hieman nopeammalla aikataululla. Kun S aloitti opiskelemaan lentäjäksi ei hänen puoleltaan tullut kuulonkaan harkita lapsen hankkimista. Valitettavasti hänen vanhempansa ovat toimineet juuri tämän " vanhan ajan " mallin mukaan ja kai tuo on tarttunut hänelle matkaan kasvatuksessa. En kuitenkaan ole katkera ja ymmärsin ja ymmärrän tänäkin päivänä täysin mieheni mielipiteen asiaan. 

Jätimme ehkäisyn pois keväällä 2019 ja ajattelimme, että jos tärppää niin antaa haikaran käydä kylässä, mutta emme alkaneet yrittämällä yrittämään tässä vaiheessa. Meni puoli vuotta ja pian elettiin jo koronakevättä. Täysi sulkutila päälle, lomautukset, ahdistus miten maksetaan vuokrat, laskut ja saadaan vielä ruokaa pöytään. Eipä ihme, että tässä vaiheessa ei ainakaan mitään tapahtunut kun stressitasot olivat potenssiin 100.

2020 oli ja meni ja kun pääsimme vihdoin keväällä 2021 muuttamaan jälleen omillemme anopin nurkista ja molemmat pääsivät takaisin töihin aloin miettimään, että hei, kaksi vuotta on mennyt, ja vaikka en ole oviksia tikutellut emmekä ole varsinaisesti mitään Duracell pupuja olleet niin miksi mitään ei ole tapahtunut..? Juttelimme S: n kanssa asiasta ja päätimme hakeutua omalle terveysasemalle lääkärikäynnille. Tämä ensimmäinen lääkäri ei ottanut tilannetta kovinkaan vakavasti vaan totesi vain, että " olette vielä nuoria, terveitä ja normaalit elintavat, tuskin te hoitoihin näillä perusteilla pääsette, mutta voi hän nyt lähetteen laittaa.. ". Lähdimme lääkäriltä ja itse olin aika musertunut, miksi meitä ei oteta vakavasti? Olin myös melko varma, että emme pääse tutkimuksissa eteenpäin. 

 

Kun ahdistus ja suru hyökkää...

Pääsimme kuitenkin tutkimuksissa eteenpäin ja tämän ensimmäisen lääkärikäynnin jälkeen asiat ovat edenneet, hyvin hitaasti, mutta edenneet kuitenkin. En aio sen enempää avata kummassa oli ja mitä vikaa, koska aihe on erittäin henkilökohtainen ja arka. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että olemme hoitojonossa ja kaikki on enää kiinni minun kropastani ja siitä, milloin meillä on aikaa ja mahdollisuus sitoutua hoitoihin 100%. Koska tulemme olemaan Espanjan auringon alla ainakin lokakuun loppuun, on haave omasta vauvasta haudattu ainakin alkutalveen asti. 

Mikäänhän ei siltikään ole täysin varmaa, hoidot eivät välttämättä tule onnistumaan. Vielä pari vuotta sitten elättelin toiveita, että ennenkuin täytän 30 olisin äiti. En haluaisi olla "vanha" äiti ja koska olen pinnallinen ja #kaikkimullehetitässänyt persoona ajattelen, että 31 vuotias ensisynnyttäjä on vanha.

Olen joutunut viimeisen vuoden aikana ottamaan etäisyyttä ystäviin ja kavereihin, joilla on lapsia tai joille vauvan saanti on ollut itsestäänselvää. Olen lopettanut monen ihmisen seuraamisen sosiaalisessa mediassa, koska en ole kestänyt katsella päivityksiä kasvavista vauvavatsoista tai kun lapsi kasvaa ja oppii uutta joka päivä. 

Te joille lapsensaanti on ollut helppoa ja itsestäänselvä asia, olkaa kiitollisia joka päivä. Kaikille asia ei nimittäin ole niin. Toiset joutuvat käymään vuosien hoidot ja keskustelut läpi saadakseen joskus syliinsä sen oman pienen ihmeen, eikä asia silti ole varma. Ja teille uteliaille tyypeille haluan sanoa, että älkää kyselkö tökeröjä tai ihmetelkö, että eikö vieläkään kuulu teille vauvaa? Se sattuu, todella paljon.

Toivotan voimia ja tsemppiä kaikille teille, jotka taistelette unelmanne eteen! Ja teille, jotka olette tehneet kaikkenne, mutta sekään ei ole riittänyt, miljoonia virtuaalihaleja <3 Ette ole yksin. Ja vielä te, jotka mietitte avun hakemista, ottakaa rohkeasti yhteyttä ensin omalle lääkäriasemalle ja vaatikaa päästä ammattihoitoon! Koskaan ei voi olla liian nuori tai liian aikaista hakea apua, mutta joskus voi olla liian myöhäistä... 

Me vietetään tänään tapas- ja viini- ilta katsellen Euroviisuja joko suomeksi tai espanjaksi selostettuna, riippuen siitä mikä kanava saadaan toimimaan 😄