Millaista on olla lentäjän vaimo?

 Hola amigos! <3 Heinäkuu vaihtuu pian elokuuksi, mikä tarkoittaa, että loppukesä alkaa ja meillä on enää pari kuukautta aikaa asustella etelässä. Puoli vuotta on mennyt ihan hujauksessa ja kieltämättä pientä kriisiä pukkaa, kun ei tiedä mitä tapahtuu loppuvuodesta, päästäänkö asumaan yhdessä vai ei... 

Blogini nimihän on Lentäjän vaimo ja ajattelin tässä postauksessa jakaa omia ajatuksiani siitä, millaista on oikeasti olla lentäjän vaimo.

* Minähän olen tosiaan itse ollut pienestä pitäen vähän poikatyttö ja vaikka nyt aikuisiällä olen kokenut joissain määrin tärkeäksi näyttää huolitellulta kun tilanne sitä vaatii, en ole koskaan kärsinyt niin sanotusta " univormu " rakkaudesta. En koskaan ajatellut naivani lentäjää, palomiestä tai poliisia. Nuorempana koin enemmänkin vetoa sellaisiin " pahoihin poikiin " joten olisin hyvin voinut kuvitella itseni seurustelemaan jonkun autoja rassaavan rasvanäpin kanssa, jos tiedätte mitä tarkoitan? 😅

* Lentäjän vaimona oleminen ei todellakaan ole mikään kehuskelun aihe. Toki jos joku nyt kysyy, että " Hei, mitä sun mies muuten tekee työkseen? " niin vastaan rehellisesti, mutta en koe millään lailla tarvetta tai halua huudella pitkin pitäjiä sitä, että olen naimisissa lentäjän kanssa. Toki jokaisella on täysin omanlainen parisuhde, mutta itse ainakin koen S: lentäjän työn paljon rankempana kuin jos hän vaikka olisi opettaja tai ATK nörtti, joka tekisi säännöllistä päivätyötä. Vaikka S onkin 90% vuoden öistä kotona, niin kyllä välillä hänen työpäivät tuntuu hyvin pitkiltä ja jopa yksinäisiltä. Ja tietysti aina on se pienen pieni pelko takaraivossa, että entä jos lennolla sattuu jotain? Vaikka se onkin tutkittu fakta, että S voisi joutua autokolariin suuremmalla todennäköisyydellä matkalla töihin tai kotiin, kuin että itse työvuoron aikana jotain sattuisi, niin lentokone onnettomuuksissa puhutaankin sitten paljon kovemmista voimista kun jotain sattuu.

* Se pieni kateuden siemen, jonka S istutti minun " kukkaruukkuuni " saavuttaessaan unelmatyönsä. Minähän halusin pienenä olla eläinlääkäri, poliisi ja näyttelijä. Teini ikäisenä kuitenkin ajatus lentoemännän työstä pamahti takaraivoon ja on kytenyt siellä jo vuosia. Joskus 10 vuotta sitten saatoin vain haaveilla lentoemännän työstä, koska kaikilla yhtiöillä minimipituus raja kyseisiin tehtäviin oli lähtökohtaisesti 163cm ylöspäin. Joitain vuosia sitten moni yhtiö kuitenkin laski tätä pituusrajaa minulle maagiseen 157cm ja mahdollisti sen, että voisin halutessani hakea pituuden puolesta cabin member kurssille. Mutta kuinka meidän avioliitto ja perhe elämä voisi millään toimia, jos molemmat tekisivät unelmatyötään? Minulla on aina ollut koiria, ja olenkin S: lle sanonut, että ennemmin helvetti jäätyy kuin minulla ei ole karvaista lasta pyörimässä jaloissa. Saati se tosiasia, että haluan vauvan täydentämään pientä perhettämme. Olen hyväksynyt sen tosiasian, että toisen meistä on luovuttava yhdestä unelmastaan, enkä voisi sitä ikinä mieheltäni pyytää. Välillä vain valitettavasti tuntuu, että minä olen meidän parisuhteessa se, joka luopuu kaikista unelmistaan...

Miten teillä lukijoilla on asian laita, oletteko joutuneet tekemään uhrauksia unelmienne eteen parisuhteen toisen osapuolen vuoksi? Tai liittyen ensimmäiseen kappaleeseen, oletteko joskus haaveilleet tietynlaisesta puolisosta? Vaikuttiko puolison ammatti tai jokin muu asia siihen, että kiinnostus toista kohtaan heräsi? Olisi mukavaa saada keskustelua aikaiseksi 😊

Blogi jää nyt pienelle kesälomalle, koska suuntaamme ensi keskiviikkona pitkästä aikaa Suomeen ja mökille pariksi viikoksi. Palaan kirjoittelemaan meidän " kesälomasta " Suomessa heti kun kotiudutaan takaisin Espanjaan. Se on adios <3