Kehopositiivisuus, mitä se on minulle

 Hola amigos! <3 Sateista keskiviikkoa itse kullekin. Alkaa täällä etelässäkin kesä olemaan loppusuoralla, vaikka parhaimpina päivinä vielä mennään heittämällä hellerajojen yli. Viimeisen 1,5 viikon aikana on kuitenkin täällä myös sadellut satunnaisesti ja lähes joka iltainen ukkosnäytelmä jaksaa ihastuttaa olemassaolollaan ⚡

Ne lukijat, jotka ovat jaksaneet lukea lähes kaikki postaukseni ovat ehkä ymmärtäneet, että en ole koskaan ollut mikään hoikkatyttönen. Ala-asteen pari ekaa vuotta meni niin, että kukaan ei kiinnittänyt huomiota pyöreämpään tyttöön, mutta kolmannelta luokalta eteenpäin sain osakseni nimittelyä ja minulle keksittiin mitä " hauskimpia " lempinimiä. 

               Minä n. 20 vuotiaana "pullukkana"

Suurimmaksi osaksi nämä haukkujat olivat vuotta, paria vanhempia poikia. Yläasteella tosin sain osakseni nimittelyä myös naispuolisilta oppilailta. Ala-asteen diskoissa minua harvoin pyydettiin tanssimaan. Liikuntatunneilla minut valittiin vikojen joukossa tiimeihin, koska oli varmaan helppoa ajatella, että pyöreä tyttö on hidas, laiska eikä osaa mitään. Kun entiset kaverini rupesivat yksi toisensa jälkeen seurustelemaan tai saivat täysi ikäisinä baarissa seuraa, minä jäin seinän vierustalle yksin ahdistuneena siitä, että en koskaan saisi oikeasti hyvää miestä itselleni, koska en ole tarpeeksi laiha.

Nuorempana minun oli myös hyvin vaikeaa löytää itseäni miellyttäviä, kivoja vaatteita. Kaverit viilettivät pitkin maita ja mantuja hienoissa farkuissa ja tyylikkäissä paidoissa, mulla perus vaatteet koostui löysistä, muodottomista huppareista ja fleece / collegehousuista. Vasta yhdeksännellä luokalla löysin elämäni ensimmäiset pillifarkut, mitkä sopivat minulle ja näyttivät vielä hyvältä päällä!

                "Hoikka" minä ennen kilpparia.

Nuorena aikuisena, noin 18-22 ikävuosien välillä voin sanoa rehellisesti olleeni pyöreimmässä kunnossa ikinä. Hyvin usein viikonloput menivät ulkona nauttien alkoholia enemmän ja vähemmän. Luonnollisesti aina krapulapäivänä piti saada jotain rasvaista, epäterveellistä ruokaa. Nämä kaksi asiaa kun pistettiin yhteen, jokainen voi arvata tuloksen.

Muutettuani Helsinkiin omilleni, alkaessani liikkua enemmän jalkaisin ja julkisilla, koska en vielä tuossa vaiheessa omistanut ajokorttia ja koska vuokran ja laskujen jälkeen rahaa ei ollutkaan herkkuihin vaan piti tehdä terveellistä kotiruokaa, painoni tippui huomaamatta ja käytin parhaimmillaan S kokoa yläosan vaatteissa. Itsetuntoni koheni hyvinkin paljon huomatessani itsessäni muutoksen.

Kun rupesimme S: n kanssa olemaan yhdessä en alkuun voinut ymmärtää, miksi hän muka olisi voinut pitää minusta. Vaikka olinkin hoikimmillani tuossa vaiheessa elämää, kärsin silti ajoittain hyvinkin pahoista itsetunto ongelmista. Kun huono päivä osui kohdalle, en nähnyt peilissä muuta kuin pienen possun.

Bikinikunto tänä päivänä. Kyllä, vatsa pömpöttää.

Ennen kilppari diagnoosin saantia, painon alkaessa nousta ja myös jälleen kerran näkyä kropassa voin rehellisesti sanoa hieman masentuneeni. Kun syy kaikkeen selvisi olin toki tyytyväinen, että kaikelle saatiin selitys, mutta alkaessani googlata kilppariin liittyviä faktoja tuntui, että jälleen kerran lyötiin nyrkillä päin näköä. Sairauden kanssa elävien pitäisi olla hyvin tarkkoja ruokavalion suhteen ja halutessaan pysyä hoikassa kunnossa liikkua vielä enemmän kuin terveen ihmisen. 

Mä en ole koskaan ollut mikään tiimiurheilija. Pienenä harrastin n. puoli vuotta nykytanssia ryhmässä, mutta lopetin kyseisen harrastuksen, koska minua ei koskaan hyväksytty mukaan ryhmään. Olin täysin ulkopuolinen. Olen myös kokeillut pariin otteeseen käydä salilla. Yksin en ikinä voisi kuvitella salille meneväni. S: n kanssa kävimme yhdessä hetken aikaa ja en voi sanoa vihanneeni salia, mutta koska minusta tuntui, että kaikki muut kuntoilijat vain tuijottivat ihmeissään, mitä tein salilla, ei tuokaan harrastus ollut loppupeleissä minun juttuni. 

Olen aina tykännyt liikkua luonnossa ja koirieni ansiosta lenkkeilystä on tullut mulle tärkeä osa elämää. Ehkä juuri sen takia, että olen nuoresta asti kävellyt paljon ja tehnyt seisomatyötä jalkalihakseni ovatkin vahvat ja parhaassa kunnossa kropassa. Tänä päivänä lenkkeilyn lisäksi pyrin tekemään kotijumppaa ja kunhan ilmat hieman viilenevät, olen ajatellut käydä testaamassa lähellämme olevan ulkosalin.

Yritän joka päivä parantaa itsetuntoani pienin askelin. Pyrin katsomaan peiliin ja näkemään jotain kaunista itsessäni. Läheskään aina en tässä onnistu. Pääni on joko liian iso, posket liian pullamaiset, vatsa pömpöttää yms... Vaikka olen taas jonkun mielestä varmasti hyvinkin pyöreässä kunnossa, yritän oppia hyväksymään sen ajatuksen, että kaikki eivät voi olla samasta puusta veistettyjä. 

Olen rohkeasti oma itseni.

Olen alkanut rohkeasti pukeutua haluamallani tavalla. Jos haluan pukea päälleni jotain paljastavaa tai näyttävää, teen sen. Tiedän, että saan katseita osakseni, kun menen baariin piikkikoroissa, legginseissä ja avonaisessa topissa, mutta mitä väliä! Jos minusta tuntuu hyvältä, muiden mielipiteillä ei ole merkitystä. Paitsi toki mieheni ❤️

Haluaisin olla omalta osaltani parantamassa nuorten tyttöjen ja naisten itsetuntoa. Jokaisella ihmisellä on oikeus saada kehuja, positiivista huomiota ja rakkautta osakseen, oli vaatekokosi sitten mikä tahansa. Itse olen nykyään heittämällä M-L koon edustaja, mutta se ei estä minua vetämästä päälleni glitterminimekkoa ja tanssimista pöydällä jos siltä tuntuu. 

Olkaa rohkeasti omia itseänne! <3 

Kommentit

  1. Miusta on niiiiiin nurinkurista ja typerää se, että osa esimerkiksi kuntosalilla aktiivisesti käyvistä fitness- tyypeistä katsoo muita tuomiten, vaikka se hieman pyöreämpi tai tanakampi on juuri hoitamassa siellä sitä hyvinvointiaan ja urheilemassa. Mahdollisesti hoikistuakseen tai ihan pelkästään hyvän kunnon takia. Siitä kuntosalilla käymisestä ja painosta tuomitseminen samaan aikaan on todella typerää. Juuri jonkun kuntosalin ja kuntoryhmän pitäisi olla ihan kaikille avoin ja turvallinen tila kokoon katsomatta, terveyden vuoksihan siellä käydään! :)

    Miulla kans on viime vuosina tullut painoa muutamasta syystä, mutta en koe sitä enää pahana asiana. Siihen asti olin aina hoikempaa sorttia ja varmaan olisin nytkin, kun tekisin muutamia muutoksia elämään. Toisaalta taas en koe seksuaalista häirintää yhtä paljon kuin aiemmin, eikä kukaan koske minuun ilman lupaa esimerkiksi julkisissa, ohikulkiessa tai baarissa, joten en todellakaan näe muodokkaampaa kroppaa enää huonona asiana.

    Ihan huippua, että olet alkanut pukeutua niin kuin haluat ja näyttää rohkeasti sitä aitoa sinua! <3 Täällä myös sama juttu, pukeudun kuin haluan ja naisellisesti. Toki blogin puolella vähän väliä joku anonyymi käy avautumassa, miten minun pitäisi alkaa pukeutua kuin ikäiseni (olen 32...) ja verhota kroppaa väljempiin vaatteisiin, koska en ole enää simpsakka ja timmi parikymppinen. :D Mutta mutta, se ei ole miun ongelma, jos joku muu "anonyymi" ei voisi pukeutua naisellisiin vaatteisiin ja korkeisiin korkoihin. Kokolappu ei kerro millainen olet, se sisin ratkaisee - kauneus karisee, jos sisin ei ole kunnossa. Ihanaa viikkoa siulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla upeasta kommentista! Minä kyllä välillä vieläkin saan osakseni varsinkin baarissa lääppimistä ja lähentelyä tuntemattomilta miehiltä, joilta en todellakaan huomiota tarvitse. Onneksi osaan lyhyestä koostani huolimatta olla kai tarpeeksi pelottava, koska hyvin äkkiä kyllä lähentelijät häviävät kun avaan sanaisen arkkuni :D

      Kävin lukemassa sun blogia eilen illalla ja täytyy sanoa, että keep on going babe! Pukeudut ihanan rohkeasti ja omantyylisesti, upeaa <3

      Poista
  2. Samanlaisia ajatuksia olen pyöritellyt vuosien varrella ja on sekä harmi että lohtu etten ole asian kanssa yksin. Nuorempana meni ihan liikaa aikaa kropastaan stressaamiseen ja muihin vertailuun. Kiusaamisesta kokemusta täälläkin. :/ Onneksi peruskoulusta on kasvettu, mutta jos joku sen aikainen kiusaaja vielä haluaisi naureskella minulle, olisi se ainoastaan hänen ongelmansa ja ennen kaikkea sääli ja häpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et todellakaan ole yksin! Itse ainakin toivon, että nämä haukkujat ovat kasvaneet aikuisiksi vuosien varrella ja mahdollisesti ehkä oppineet häpeämään omaa käytöstään nuorempana... Antaa selluliittien roikkua mukana vaan, yritän oppia ainakin itse rakastamaan naisellisia muotojani enkä haaveile olevani mikään pyykkilauta ilman tissejä :'D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelma, joka ei toteutunut

Millaista on olla lentäjän vaimo?

Dermosil