Henkisesti rankkoja aikoja

 Hei vaan rakkaat lukijat! <3 Pahoittelut blogin hiljaisuudesta, mulla oli paljon aiheita päässä, mistä kirjoitella kun palasin Suomeen, mutta asioita tapahtui. On ollut hyvin rankat pari viikkoa.

Kirjoittelinkin vielä Espanjan maalla ollessamme, että tultiin S:n kanssa molemmat kipeäksi. Täyttä varmuutta asiasta ei toki ole, mutta meillä on vahva epäily, että Covid vol. 2 tuli kylään. Molemmat kärsittiin kovasta kuumeesta päivän ajan, kuume tosiaan meni nopeasti ohi, mutta pitkittyneet flunssan oireet ja uupumus, kun vähänkin teit jotain raskaampaa viittaa vahvasti edellä mainittuun tautiin. Nyt onneksi elämä on jo voittanut taudin suhteen :)

No sitten tosiaan minun kroppa päätti alkaa sekoilla ja menkat tosiaan tuli etuajassa kylään. Ei sitten päästy viime kuussa hoitoihin, mitä niin kovasti odotettiin koko kesän ja syksyn ajan. Hoitoihin liittyen jouduin käymään melko kattavissa labroissa palattuani Suomeen. Yksi labra- arvo oli heittämällä yli ylärajan, mutta kukaan hoitohenkilökunnasta ei tuntunut olevan asiasta huolissaan tai ottavan asiaa vakavasti. En siis tänäkään päivänä tiedä, miksi kyseinen arvo oli niin paljon koholla, onko arvo tullut alas normaaleihin lukemiin vai keikkuuko tuo kyseinen arvo edelleen yli ylärajojen..? Tiedän, että IVF hoitopuolella on paha hoitajapula, mutta on mielestäni silti erikoista, että potilaiden asioita ei oteta tarpeeksi vakavasti. 

Lisäksi jostain syystä edellisten naisten vaivojen jälkeen minulle jäi riesaksi lähes päivittäinen, ruskeahko limavuoto. Pahoittelut herkille lukijoille suorasta kuvauksesta :D Tämänkin asian tiimoilta otin jälleen kerran yhteyttä IVF hoitajaan. Onneksi sain palvelua eri hoitajalta kuin aiemmin labroihini liittyen, tämä jälkimmäinen hoitaja otti asian huomattavasti vakavammin ja oikeasti kuunteli puheitani ja konsultoi lääkäriämme. Nyt olen sitten 10 päivän ajan Terolut kuurilla ja seuraavan vuodon alkaessa ilmoittaudumme ensimmäisiin IVF hoitoihin, joihin toivottavasti pääsemme ja mahdumme mukaan <3 Kävin aiemmin tänään hakemassa Terolut tabut apteekista ja kysyin varovasti farmaseutilta, mitä tuo yksi lääke- erä hoitoihin tulee noin suunnilleen maksamaan. Onneksi istuin tukevasti pyllylläni penkissä, n. 725€! Anteeksi siis mitä, minä kun aina nuorena ajattelin, että vauvan teko on ilmaista puuhaa? Tai no, onhan se joillekin onnekkaille...

S lähti sitten eilen Dubliniin. Eli nyt ollaan palattu suunnilleen vuoden takaiseen etäavioliitto elämään. Saatuamme viettää puoli vuotta normaalia parisuhdearkea ja asuttuamme yhdessä etelän lämmössä paluu tällaiseen todellisuuteen on ihan helvetin rankkaa. Hajosin eilisaamuna vietyäni S: n kentälle. Onneksi on Minni <3 Pikkunakki jaksaa aina piristää päivää. Päivittäin toivon, että Murukin olisi vielä täällä fyysisesti kanssamme, mutta valitettavasti hänen uurnansa odottelee nyt ensi kesää anopin takan päällä. 

Olen myös miettinyt elämäni ihmissuhteita paljon. Joskus joidenkin ihmisten kanssa tajuaa tulleensa tien risteykseen, jossa on suunta oikealle tai vasemmalle. Jos ette pääse yhteisymmärrykseen siitä, kumpaan suutaan haluatte yhdessä jatkaa, on parempi molempien lähteä omiin suuntiinsa. Toki joskus voi yrittää palata samaa tietä takaisinpäin ja toivoa löytävänsä vielä yhteisen polun. Isäni, joka piti minulle useamman kuukauden mykkäkoulun maailman tyhmimmästä asiasta antoi kerrankin periksi, soitti minulle ja pystyimme juttelemaan ihan niinkuin ennen vanhaan. Kovasti toivoisi, että päästäisiin käymään heidän luonaan jossain vaiheessa. Samoin äitini toivoo ja odottaa meitä kovasti kylään. Pikkusiskoani olisi ihanaa käydä taas näkemässä, mutta katsotaan miten tämä loppuvuosi tästä alkaa sujumaan. Se, että olen nyt Suomessa ei varsinaisesti eroa millään tavalla siitä, että olin vielä kuukausi sitten useamman tuhannen kilometrin päässä tärkeistä ihmisistä elämässäni. Näen heitä ihan yhtä usein tai harvoin, miten asian haluaa ajatella.

Jos jotain hyvää on sanottava niin minulla on ensi viikon aikana kaksi työhaastattelua! Toinen, toivottavasti uusi ura olisi itseasiassa aika iso harppaus eteenpäin työurallani. Sen enempää en tässä vaiheessa halua paljastaa, mutta odotukset on korkealla ja toivon kipinä on taas syttynyt. Nämä molemmat työt tosin sitoisivat minut takaisin Suomeen, mutta toisaalta hoitojen ajan olisi hyvä olla täällä. Toki katselen päivittäin edelleen olemattomia etätöitä ja työmahdollisuuksia Espanjasta, koska kyllä meidän perheen tulevaisuuden kotimaa on palmujen katveessa. S odottelee tietoa ja työtarjousta itselleen toiselta lentoyhtiöltä, joten jänniä aikoja eletään.

Miten teidän lukijoiden syksy on sujunut? Onko kaamosmasennus iskenyt päin näköä vai antaako syksy jollekin paremmin virtaa kuin vaikka kesä? Toivottelen omalta osaltani sateista ja harmaata syksyn jatkoa, palataan taas asiaan <3