Ajatuksia työelämästä

 Hola amigos! <3 Heinäkuu se on kohta mennä porskuttanut mikä tarkoittaa, että loppukesä on käsillä. Nautitaan vielä lämmöstä ja aurinkoisista päivistä.

Tämänkertainen blogi teksti käsittelee minun ajatuksiani työelämästä ja sen tuomista haasteista. Työura on jokaiselle aikuiselle elinehto,  jotta elämässä pärjää. Ilman työn tuomia tuloja, on nykyaikana eläminen hankalaa, kun kaikki maksaa kokoajan enemmän, on laskut, verot, velat ja muut pakolliset menot. Koska töitä on tehtävä, jokainen varmasti haluaisi tehdä työtä, josta oikeasti tykkää, jossa viihtyy ja mitä tekee koko sydämellään.

Valitettavasti harvoin kuitenkaan kukaan onnistuu samaan itselleen sitä unelmien työtä. Jokin asia on aina pielessä, jonkin asian voisi hoitaa paremmin. Minun ensimmäinen työpaikkani oli synnyinkaupunkini isohko huoltoasema. Aloin tekemään töitä vielä opiskelujen ohella. Muutama opiskelukaverikin haki samaan paikkaan töihin ja viihdyin hyvin jonkin aikaa, koska sain tehdä vaihtelevasti työtehtäviä eri osastoilla ja eri vuoroissa. Valitettavasti kuitenkin heti ensimmäisessä työpaikassani sain myös tuta työpaikka kiusaamista, selän takana puhumista, joka johti siihen, että irtisanouduin työstäni ennenkuin minulla oli uutta työtä edes katsottuna.

Tuon ensimmäisen työpaikan jälkeen muutin kesäksi Helsinkiin ja pääsin tekemään töitä rautatieasemalle kioskiin. Tuossa kioskissa oli ihanan pieni ja nuorekas tiimi, joka otti maalaisen hyvin mukaan porukkaan! Sain hyvän perehdytyksen ja tuntui, että minusta kerrankin pidettiin omana itsenäni. Harmillisesti tuon työn tuomat tulot eivät kuitenkaan kattaneet elämisen menoja yksin Helsingissä, joten kesän jälkeen jouduin palamaan maitojunalla takaisin kotiseudulle 😞

Tuon Helsingin kesän jälkeen olinkin hetken aikaa niin sanotusti tuuliajolla, etsin itseäni ja vietin hyvinkin railakkaan puolivuotisen enkä jaksanut miettiä töitä saati työn hakemista. Kevät talvella 2014 kuitenkin havahduin siihen, että olisi kiva saada elämään taas jotain sisältöä ja päädyin tekemään saikkutuurauksia ja extra vuoroja synnyinkaupunkini entisiin Siwa myymälöihin. Suurimman osan vuoroista sain tehdä yhdessä ja samassa myymälässä ja hyvin pian perehdytyksen jälkeen sain jäädä tekemään sulkuvuoroja itse. Se, että myymälän päällikkö luotti minuun, nuoreen tyttöön niinkin paljon nosti omatuntoa ja antoi uskoa siihen, että hei, minä pärjään!

Kovinkaan pitkään tuota uraa ei kuitenkaan kestänyt kun veri alkoi taas vetää takaisin pääkaupunkiseudulle. Aloin katselemaan työpaikkoja ja asuntoja. Ensimmäisestä kerrasta viisastuneena etsin asunnon hieman sivummalta keskustasta, jotta vuokra ei olisi niin hillitön. Työpaikankin onnistuin nappaamaan eräältä huoltamolta. Jälleen kerran minulla kävi lottovoitto tiimin kanssa, minut otettiin hyvin porukkaan mukaan ja koulutettiin työhön. Huoltamon päällikkö oli tiukka ja vaativa, mutta häneltä opin myös kurinalaisuutta ja sen, että rivityöntekijänäkin on oikeus pitää puolensa.

Huoltamotaipaleen jälkeen päädyin töihin päivittäistavara kauppaan, kiitos siitä jollekin korkeammalle voimalle, koska kohtasin parhaan ystäväni Jonnan <3 Yksi kesä tuli oltua turvatarkastajana lentoasemalla, tuosta työstä opin sen, että aina palkka ei todellakaan kohtaa työn vaativuuden ja odotuksien kanssa! Päivät olivat hirvittävän pitkiä, aikaa ei jäänyt omalle elämälle, kokoajan joku pidempään töitä tehnyt henkilö hengitti niskaan eikä uudelle työtenkijälle annettu minkäänlaista mahdollisuutta tehdä työtehtäviä itsenäisesti.

Ilman aikaisempaa esihenkilötaustaa pääsin kuitenkin kesällä 2019 vuoropäälliköksi lentoasemalle kahvilamaailmaan. Tuo työura on antanut minulle tähän mennessä eniten, ja vaikka tuossakin yrityksessä oli omat negatiiviset puolensa, suurimmaksi osaksi homma toimi ja työntekijöitä kunnioitettiin sekä kuunneltiin.

Nyt olen luonut työuraa puolisen vuotta Espanjassa ja joka päivä etsin uutta, parempaa työtä. Nykyisessä työssäni alku vaikutti aivan liian mukavalta ollakseen totta pidemmän päälle ja nyt viimeinen kuukausi on mennyt enemmän ja vähemmän ahdistuneena, vihaisena ja voisi kai sanoa, että masentuneena. Työpäivä alkaa pahalla tuulella ja loppuu vielä huonommalla. S on joutunut kestämään aivan liikaa kiukutteluani. Töiden jälkeen ei tee mieli tehdä mitään, koska kaikki vain ärsyttää.

Eräs kollega on todennut hyvin yrityksen johtamiskultuurista: hyvä työntekijä tai myyjä ei todellakaan ole hyvä johtaja. Toivoisin, että nykyisessä työpaikassani otettaisiin käyttöön sama tapa kuin lentokentällä meillä oli; johtoporras tuli säännöllisin väliajoin tekemään jonkin vuoron meidän rivityöläisten sekaan ymmärtääkseen, mitä me, jotka kohtaamme asiakkaat päivittäin joudumme käymään läpi.

Unelmatyöni on edelleen olla joku päivä osa cabin crew tiimiä. Jos tuo unelma ei kuitenkaan toteudu, olisi mahtavaa olla oma pomonsa ja perustaa se oma koirahoitola tai kahvila! Toki oman yrityksen perustaminen taas vaatii hieman pesämunaa, mitä minulla ei ole. 

Hyvä työpaikka ja ympäristö on sellainen, jossa voit olla täysin oma itsesi, sinut hyväksytään mukaan sellaisena kuin olet, pomo on tasapuolinen kaikkia työntekijöitä kohtaan ja kaikilla on samat etenemismahdollisuudet uralla. Täydellistä työpaikkaa ei taatusti ole olemassakaan, mutta monella yrityksellä eivät tunnu edes nämä perusasiat olevan kunnossa...

Millaisia kokemuksia teillä on työuran ajalta ja varrelta? Onko joku onnistunut löytämään sen " täydellisen " työpaikan? Se on adios tältä erää <3