Elämää " kilpparin " kanssa

" Kilpirauhasen vajaatoiminta syntyy, kun kilpirauhanen ei pysty tuottamaan normaalia määrää kilpirauhashormonia, tyroksiinia. Kilpirauhanen on kaulan alaosassa sijaitseva tyroksiinihormonia tuottava rauhanen". ( Lainattu Terveyskirjaton sivuilta ).

Täällä tosiaan yksi yli 300 000 ihmisestä Suomessa, joka sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa. Kerron tässä postauksessa omakohtaisia kokemuksia siitä, miten kilppari alkoi minulla oireilla, miten se todettiin ja kuinka olen oppinut elämään sairauden kanssa, joka tulee seuraamaan minua koko loppuelämäni ja aiheuttaa loppuikäisen lääkityksen.

Elettiin kevät- talvea 2020. Ennen kuin korona hyökkäsi Suomeen ja paukautti lähes kaikki ravintola- alan palvelut kiinni, meillä piti töissä kiirettä. Talven laskettelukausi oli käynnissä Lapissa ja työpaikallani tehtiin pitkää ja kiireistä päivää. Kun sitten lomautukset hyökkäsivät niskaan maaliskuun lopulla S alkoi kiinnittää huomiota siihen, että olin normaalia väsyneempi ja kiukkuisempi. Itse perustelin tämän sillä, että töissä tosiaan oli pitänyt kiirettä ja ajattelin, että nyt kun on aikaa huilata ja nollata akut niin olen pian taas täynnä virtaa ja oma itseni. Näin ei kuitenkaan käynyt...

Maaliskuu vaihtui huhtikuuksi, olimme vain kotona ja tosiaan otimme ilon irti siitä, että saimme levätä luvan kanssa, mutta silti joka aamu herätessäni olin väsynyt, huonovointinen ja äksy. Päivällä oli pakko ottaa unet ja niiltä unilta olikin sitten hankala herätä. Olisin voinut nukkua helposti vuorokauden putkeen, mutta kiitos koirilleni, oli pakko nostaa itsensä ylös sängystä ja lähteä liikkeelle. Näin jälkikäteen kun mietin mitä muita oireita väsymyksen ja painnonnousun lisäksi minulle tuli: suolisto- oireet, masentunut olo, palelu ja tosiaan isoimpana oireena, mistä S sai liikaakin osakseen, ärtyisyys ja kiukuttelu täysin turhista asioista.

Itse huolestuin siinä vaiheessa miettimään, että kaikki ei ole kropassani kunnossa, kun vaaka alkoi näyttää joka viikko isompaa lukua.. En ole koskaan ollut mikään keijukainen, mutta siitä huolimatta, että en ole pahemmin katsonut mitä suuhuni pistän ja liikunta on koostunut lenkkeilystä koirieni kanssa painoni oli pysynyt ennallaan usean vuoden ajan. Tässä vaiheessa kuitenkin S patisti minua ottamaan yhteyttä työterveyslääkäriin. 

Pääsin labroihin nopeasti ja muutama päivä kokeiden oton jälkeen sain lääkäriltä yhteydenoton koskien kilpirauhasarvojani. Molemmat Tyreotropiini arvoni, TSH ja T4-V olivat päälaellaan. Minun piti mennä käymään vielä uusintalabroissa eri kellonaikaan, jotta saatiin varmuus siitä, että kilpparissa on vikaa. Arvot olivat menneet entistä huonompaan suuntaan.

Minulle aloitettiin Thyroxin lääkitys pienimmällä mahdollisella annostuksella. Kävin kesän ajan kuukauden välein verikokeissa ja arvot lähtivät heti asettumaan oikeisiin uomiin. Huokaisin jo helpotuksesta loppukesästä, mutta loppu vuodesta 2020 kevään oireet alkoivat taas nostaa päätään.. Väsyin ilman mitään syytä, paino alkoi taas nousta ja töihin palattuani olin työpäivän jälkeen kiukkuinen ja ärtynyt, vaikka töissä ei mitään kummallista olisi tapahtunutkaan. Eikun labrarumba uudestaan tulille ja tuloksien analysointia. Arvot olivat taas karanneet pilviin, joten lääkäri päätti vaihtaa kerralla lääkitykseni pykälää vahvempaan.

Nyt olen reilut pari vuotta ollut samalla lääkityksellä ja arvoni ovat pysyneet viitearvoissa. Koska tilanne on pysynyt stabiilina ja oloni on ollut normaali, arvojani seurataan n. vuoden välein, ellei sitten yhtäkkiä oireilut alkaisi pahentumaan. 

Mitä ajatuksia tämä sairaus on minussa nyt sitten herättänyt..? Noh, alkuun tieto siitä, että tämä on sairaus joka ei koskaan katoa ja vaatii tosiaan elinikäisen lääkityksen oli shokki. Varsinkin kun isäni on 70- vuotias, terve kuin pukki eikä syö mitään lääkkeitä, tuli sellainen olo, että mistä minä olen nämä kakkageenit perinyt... Parissa vuodessa olen kuitenkin oppinut elämään sairauden kanssa, samoin S. Minulla on huonoja päiviä, jolloin väsyttää, kiukuttaa ja itkettää eikä mikään asia tunnu hyvältä. Onneksi S on oppinut, että en tarkoita mitään henkilökohtaisesti, vaan puran vain tunteeni ulos. Ja 80% päivistä on kuitenkin hyviä. Muistan ottaa joka aamu lääkkeeni ja elän samanlaista, normaalia elämää kuin ennenkin. 

Sairautena kilppari toki aiheuttaa sen, että jos joskus haluaisin aloittaa hirveän fitnesselämäntyylin ja tiputtaa painoa, olisi minun tehtävä kaksinverroin enemmän töitä asian eteen kuin terveen ihmisen. Onneksi olen oppinut hyväksymään sen, että olen aina ollut ja tulen aina olemaan päärynänmallinen pikku- Myy 😂 Myös siinä vaiheessa, KUN ja JOS aloitamme IVF- hoidot tulevaisuudessa ja hoidot onnistuvat tulee minun käydä kuukausittain luovuttamassa verta ja lääkitystäni tullaan säätämään suuntaan jos toiseen.. Hauskaa hommaa!

Toivotan omalta osaltani tsemppiä kaikille kilpirauhas- sairauksien kanssa kamppaileville <3 Tiedän omakohtaisesti sen tunteen, kun joku vähättelee sanomalla, että " eihän tuo ole mikään vakava juttu, miksi olet aina noin väsynyt tai et ole oma itsesi ". Kilpirauhas- sairaudet ovat autoimmuunisairauksia ja voivat pahimmillaan vaikeuttaa todella paljon ihmisen elämää, jollei lääkityksiä saada sopiviksi. Joten kaikille vähättelijöille tiedoksi, älkää tuoko mielipiteitänne aina ääneen julki, koska kukaan ei voi tietää mitä toinen ihminen sairastaa tai käy läpi elämässään.